Yleinen

Hiihtoloma ja hitaat aamut

Tänään on hiihtoloman ensimmäinen päivä, meillä tosin tässä ollut jo lomailua muutenkin viime viikot. Kasperi on ollut kohta kaksi viikkoa pois päiväkodista ja Juha oli viime viikon lomalla ja palasi taas töihin tänään. Kassulle tehtiin pieni operaatio pari viikkoa sitten ja hän onkin nyt riehumis kiellossa, helpommin sanottu kuin tehty tuommoisen kohta 5 vuotiaan energiapakkauksen kanssa. Eli täällä kaikki lapset kotona tämän viikon ja mihinkään ei päästä lähtemään, kaikki vinkit rauhallisiin sisäpuuhiin otetaan ilolla vastaan 😅 Ruutuaikasuosituksetkin ovat lentäneet romukoppaan jo ajat sitten. 

Onneksi aina voi kuivaharjoitella 😂

Silja pääsi viime viikolla Juhan kanssa ekaa kertaa laskettelemaan ja tykkäsi siitä kovasti, mietinkin että olisi kiva jos päästäis sinne joku ilta harjoittelemaan lisää. Itsehän olen rinteessä ollut viimeksi n.15 vuotta sitten että hakusessa saattaa olla täälläkin homma. Hiihtosuksia oon kans yrittänyt itselle torista metsästää, tuloksetta toistaiseksi. On ilmeisesti moni muukin innostunut hiihtämisestä juuri tänä talvena. 

Parasta lomalla on ehdottomasti hitaat aamut, nytkin kello on yli 10 ja täällä kaikki vielä yökkäreissä leikkivät sisällä. Ihana kun ei ole kiire mihinkään eikä tarvitse ketään herätellä kouluun tai päiväkotiin. Pitääkin tehdä joku aamu kunnon herkku aamupala lapsille, pienillä jutuilla saa loman tuntua vaikka ei mihinkään nyt päästäkään lähtemään. Toivottavasti saadaan serkut loppuviikosta yökylään, se olis kovin odotettua täällä. Ihanaa lomaviikkoa kaikkille ❤️

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.