• Yleinen

    Lapsiperheen retkeilyvinkit: Raaseporin linna

    Ajattelin kirjoitella kesällä retkivinkkejä teille. Käydään paljon kaikissa ihanissa paikoissa lasten kanssa ja uskon, että monet vanhemmat itseni lisäksi miettivät, mitkä kohteet olisivat kivoja lasten kanssa. Me vietimme äitienpäivä viikonloppua mökillä Snappertunassa. Sielä melko lähellä sijaitsee Raaseporin linna, jossa ollaankin käyty monesti lasten kanssa. Hieno keskiaikainen linna on hyvä päiväretkikohde lapsiperheille. Meidän lapset ainakin viihtyvät linnaa ihmetellessä ja kapeat kiviportaat sekä ”tyrmät” ja pienet ikkunat kiinnostavat kovasti. Olemme käyneet linnassa ihan itsenäisesti, mutta kesäisin järjestetään myös opastettuja kierroksia. Voisin kuvitella että sellaisesta saisi enemmän irti hieman vanhempien lasten kanssa. Lisäksi linnalla järjestetään erilaisia tapahtumia ja sielä toimii myös ruotsinkielinen teatteri, jossa on tänä vuonna Peter Pan näytelmä. Linnan luona on…